Taustaa

Tämän blogin takana on reilu 40-kymppinen mies Helsingistä, jolla on kaksi tytärtä, joista toinen on vielä koululainen ja toinen aikuisuuden kynnyksellä. Erosin jonkin aikaa sitten, ja lähdin rakentamaan omaa Lego-taloani uudestaan pala kerrallaan ja osana sitä työtä, päästään siihen miksi tämä blogi on tullut aloitettua.

En ole koskaan ollut mikään erityisen tarkka rahasta tai säästäväinen vaan olen aika huolettomasti elänyt ja luottanut siihen että palkka tulee ajallaan ja aina voi käyttää luottoa tai osamaksuja jos pitää tehdä hankintoja.
Eron myötä kuitenkin jouduin uuden tilanteen eteen, tilanteen jossa havahduin siihen että asioiden on muututtava ja minun pitää oikeasti muuttaa suhdettani rahaan ja kuluttamiseen, mikäli haluan aidosti pärjätä taloudellisesti ja pystyä vielä eläkkeelläkin tekemään asioita joista nautin.

Ostin nykyisen asuntoni eron jälkeen, kun löysin mielestäni järkevän kohteen hankintaa varten. Asunto oli täysin remonttikuntoinen kerrostalo kolmio Pohjois-Helsingistä. Laskin että minulla mahdollisuus remontoida asunto mieleisekseni ja asunnon arvo vastaisi sen jälkeen alueen hintatasoa jolloin minulla on mahdollisuus tehdä pientä voittoakin jos myyn asunnon. Kuitenkin, ero jo itsessään sotki taloudellisen tilanteeni ja asunnon osto sekä remontoiminen siihen päälle johti tilanteeseen jossa nyt olen, velkaa suhteessa tuloihin on liikaa eikä taloudellinen tilanne ole sellainen missä haluan olla, tai pystyn olemaan mikäli koroissa tapahtuu merkittäviä muutoksia seuraavan viiden vuoden kuluessa.

Tämän johdosta, parin viimeisen kuukauden aika olen pohtinut eri vaihtoehtoja mitä toimenpiteitä tämän vuoksi pitää tehdä, jotta saan taloudellisen tilanteeni takaisin hallintaan ja myös omaa suhdettani rahaan muutettu. Käytännössä siis täysi remontti omaan talouteen ja uudellen, paremman talousmalliin opetteleminen on edessä.

Tämä blogi on päiväkirja ja samalla itsensä sitouttamista polulla joka pitää kulkea, niin että voin sanoa talouteni olevan tasapainoista, velkakuorma hallinnassa ja pystyn säästämään kuukausittain summan joka mahdollistaisi hieman vapautta eläkepäiville. Minä en siis tavoittele taloudellista vapautta tai miljoonia niin kuin monet talouteen keskittyvät blogit, enemmänkin siihen miten talouden tasapainottaminen onnistuu ja mitä sen eteen pitää oikeasti tehdä.
Sijoittajana olen noviisi ja pitkän tähtäimen säästäminen vaatii myös perehtymistä siihen, miten ja mihin kannattaa sijoittaa. Osana talouden remontoimista onkin hyvä syy perehtyä paremmin erilaisiin sijoitus tapoihin, niiden riskeihin ja tuotto-odotuksiin.

Ota yhteyttä